Valot sammuu

Lähdössä viimeistä kertaa työpaikalta

''Now this is not the time or the place
for a broken-hearted,
'cause this is the end of the rainbow
where no one can be too sad

No I don't wanna leave
but I must keep moving ahead
'cause my life belongs to the other side
behind the great ocean's waves

.

.

Thank you for the morning walks on the sweet sunset
And for the hot night moments
For the fantasy in my bed
I take part of you with me now

Team Banghwa

and you won't get it back
and a part of me will stay here,
you can keep it forever, dear

.

.

Long distance love doesn't work
All the miles in between getting naughty
No I don't wanna go
I don't wanna go''

Sunrise Avenue – Hollywood Hills

Minulla oli suuria ongelmia löytää sanoja tähän viimeiseen päivitykseen. Olen odottanut, mutta ennen kaikkea pelännyt tätä hetkeä; matkani päätepistettä. Elämäni hurjapäisin seikkailu, Mission Impossible - 365 päivää Koreassa, on aika saattaa finaaliin.

Tasan kuukausi ja päivä sitten, 16.8, palasin etuajassa Suomeen läheisilleni ilmoittamatta. Päällimmäisenä syynä oli ystäväni häät seuranneena lauantaina, mutta taustalla oli yhtä lailla ajatus yllättää oma perhe. Ennen tuota paluuta minun tuli kuitenkin jättää jäähyväiset uusille ystävilleni, työpaikalleni sekä toiselle kotimaalleni, Etelä-Korealle.

YMCA

Elokuun alkaessa tiesin aikani käyvän vähiin, olivathan ensimmäiset vapaaehtoiset jo lähteneet kuun vaihtuessa. En kuitenkaan osannut varautua, kuinka vahvasti reagoisin hetken todella koittaessa. Olin kuullut sanottavan, ettei lähtö Suomesta sinänsä ole haastava; paluu kotiin tapahtuisi kuitenkin vuoden kuluessa. Vaikeus piileekin siinä, kun on aika lähteä takaisin tietämättä milloin palaa takaisin. Ja kuinka totta tuo olikaan... Jäähyväiskierteeni alkoi lähtöäni edeltävä perjantaina, kun työskentelin viimeistä kertaa kehitysvammaisten erityisluokassa. Työvuoroni päätteeksi luokan henkilökunta keräsi oppilaat pöydän yhteen ilmoittaen, että Jussin viimeinen työpäivä päättyi tänään ja josko jollakin olisi jotain sanottavaa Jussille. Välittömästi kysymyksen esittämisen jälkeen eräs poika hyppäsi pystyyn ilmoittaen, että hän haluaa puhua. ''Rakastan sinua, Jussi!'', hän sanoi, ja sinkosi luokseni halaamaan minua. Seuraavaksi vuorossa oli toinen poika, joka kyyneleet silmissä tarttui minua kädestä ilmoittaen, kuinka hän tulee kaipaamaan minua. Tämä oli minulle liikaa, ja loppu olikin yhtä kyynelehtimistä. 

Viikonlopun jälkeen koitti maanantai, joka jäi viimeiseksi muissa toimitehtävissä päiväkotia lukuun ottamatta. Keräännyimme toimistoon koko henkilökunnan voimin, missä minulle ojennettiin kunniakirja suorittamastani työstä YMCA:n hyväksi sekä pienehkö kakku, jonka jälkikäteen herkuttelin vapaaehtoisystävieni kanssa.

Sano ''KIMCHI!''

Tiistai olikin sitten henkisesti raastavin päivä, kun viimeinen päivä päiväkodissa tuli päätökseen. Muistan, kun aloittelin ensimmäisiä vuorojani päiväkodissa; kuinka pieniä nuo lapset vielä olivat, ja kuinka arasti he minua katsoivat. Viikko viikolta opin tuntemaan paremmin heidän persoonansa, mieltymyksensä sekä heikkoutensa. Vuodessa minusta oli tunnut erottamaton osa heidän päiväkotiarkeaan, ja lopulta minusta tuntui kuin olisin kolmenkymmmenenkolmen lapsen isä. Nyt minun olisi aika päästää heistä irti. Viimeisenä päivänä ennen lounasta keräännyimme yhteen luokkaan katsoaksemme videon, jonka päiväkotiopettajat yhdessä lasten kanssa olivat tehneet minulle. Videon päätteeksi päiväkotiopettajat selittävät päivän jäävän viimeiseksi osaltani, jonka jälkeen eräs lapsista puhkesi hillittömään itkukohtaukseen. Tämän jälkeen opettajat pyysivät minua luokan eteen kuulemaan viimeiset toivotukset lapsilta ojentaen minulle kansion täydeltä piirustuksia, joihin jokainen lapsi oli kirjoittanut/kuvittanut ajatuksiaan kuluneesta vuodestamme. ''Kiitos kaikesta!'', ''Kaipaamme sinua!'', ''Pysy terveenä!'', ''Opiskele ahkerasti!'', ''Tule taas takaisin leikkimään kanssamme!''... Nenäliinoille oli käyttöä.

Vuorenvalloittajat

Viimeisen päivän Koreassa omistin huonetoveri Bastienille, kuten olimme yhdessä jo aikaisemmin sopineet. ''The Day of Brotherhood'', sanoimme. Menneen vuoden aikana meillä oli iltaisin tapana katsoa korealaisia televisiosarjoja, joista erityisesti yksi oli ehdoton suosikkimme. Selvitimme kyseisen sarjan kuvauspaikan ja matkasimme paikan päälle fiilistelemään. Sieltä jatkoimme hotellimme vieressä sijainneeseen ravintolaan, johon minulla oli muodostunut erityinen side vuoden takaa; siellä kun olin nauttinut ensimmäisen korealaisen ateriani maahan saavuttuani. Illan päätteeksi tarkistin vielä matkalaukkuni, ja tapojamme kunnioittaen katsoimme vielä viimeistä kertaa erästä korealaista draamaa yhdessä. Kolmen tunnen yöunien jälkeen suuntasin kohti metroasemaa huonetoverini saattelemana. Tunteikkaiden jäähyväisten jälkeen oli aika matkata lentokentälle. Työ Koreassa oli tullut päätökseensä.

Siivousselfie

Yli kymmentuntisen lentomatkan jälkeen saavuin siis Helsinki-Vantaa -lentokentälle kello 21.15 paikallista aikaa, missä isoveljeni Jesse oli minua vastassa. Jesse oli siis perheestäni ainoa, joka tiesi ennenaikaisesta tulosta, sillä hän oli lupautunut kuljettemaan minut lentokentältä kotiin Kankaanpäähän osana yllätystä. Pysähdyimme matkalla huolto-asemalle, missä tyydytin vuoden aikana kerääntyneen kofeiinitarpeeni Karl Fazerin sekä Reissumiehen kera. Kotona Kankaanpäässä olimme lopulta kello kaksi aamuyöstä, mutta kuten suunnitelmaan kuului, täytyi meidän herättää koko talo ovikelloa pimpauttamalla. Hetken odottelun jälkeen kuulin isäni äänen eteisestä huutaen ''Kuka siellä?'', minkä jälkeen ovi paukahti auki ikään kuin puolustusasemissa. Hetken tuo isäukko tuijotti minua kuin vierasta, mutta ei aikaakaan kun hän jo tarttui minua kädestä ja toivotti tervetulleeksi. ''Äiskä tuu kattoon kuka tuli kotiin!'', isä huusi, mutta äitin vastaus oli tyly: ''En minä jaksa, minä nukun nyt!'' No, päätin silti käydä makuuhuoneessa katsomassa josko äitimuorilta löytyisikin kiinnostusta yölliseen vieraaseen. Sytytin valot ja astuin peremmälle; äitini oli kuin puulla päähän lyöty. Tavallisesti niin supliikki äitini oli täysin sanaton, kunnes sai lopulta sanotuksi: ''Herra jumala mitä sinä täällä nyt jo teet? Ja mitä sinäkin Jesse täällä teet? Voi herran aika!'' Sitten olimmekin jo äitimme syleilyssä. Lopulta myös Julius heräsi mekkalaan ja tuli alakertaan tarkistamaan tilanteen. Nähtyään minut seisomassa eteisessä hän säpsähti, mutta tokeni nopeasti vastaten lyhyeen tapaansa: ''Mo!'' Siinäpä site sitten taas oltiin, koko perhe kasassa.

Ilvekset

Ensimmäinen kuukausi paluun jälkeen on ollut kiireistä aikaa. Monet käytännön asiat, kuten matkalaukkujen purkaminen, hetkellinen asettuminen Kankaanpäähän, omaisuuden karsiminen/pakkaaminen ja muuttaminen takaisin Helsinkiin ovat osanneet työllistää omalla tavallaan. Siinä samassa olen yrittänyt parhaani mukaan tavata vanhoja ystäviäni sekä keskittyä opintoihini. Täysin kivutontahan tämä prosessi ei ole ollut, varsinkin mitä tulee henkiseen puoleen. Olen huomannut ajoittain kyseenalaistavani, josko sitä koskaan olen edes ollut poissa. Elämäni Etelä-Koreassa oli ikään kuin uni, josta olen juuri herännyt. Kaikki on kuten ennen lähtöäni... Paitsi ettei ole. Vuoden aikana karttuneet kokemukseni ovat aina mukanani, vaikken niitä aina muistaisikaan arjessani. Tunnen olevani itsevarmempi, ja osaan asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. En vaadi liikaa itseltäni, vaan ymmärrän ihmisen rajallisuuden. Osaan arvostaa erilaisuutta, joka tekee elämästä rikkaampaa. Ennen kaikkea olen ymmärtänyt, että hetki on kaunis. Kiitos.

Mennyt Mies

Suwon

''Terve vaan minä tulevaisuudesta. Minulla on kovat odotukset sinun suhteen:

1. Opit puhumaaan sujuvaa koreaa – Sen takia valitsit koko maan, ja työllisyyskin kiittää
2. Englanti ei takeltele/pelota – Olet vihdoin voittanut sen **** kankaanpääläisen identiteetin, jota olet yrittänyt murtaa koko elämäsi. Yliopistossa voit kehua, että kasvatit pallit Koreassa

3. 

   Vapaaehtoiset 2017-2018

   Usko itseesi ja tekemiseesi – Et pelkää enää virheitä ja olet itsesi herra
4. Tulevaisuden suunnittelu vakaalla pohjalla – Sinulla on tarkka plääni, mitä tehdä Korean jälkeen
5. Kotirintama pysyy paketissa – Pidit kiinni kavereista/ystävistäsi. Huolehdit myös, ettei Juliuksesta tullut vandaalia.
6. Et kadu mitään – Vuoden jälkeen voit kehua eläneesi täysillä, eikä hampaankoloon jäänyt edes kimchiä
7. Sait uusia ystäviä – Mitä vuosi ilman ystäviä olisi? Sinusta on tullut kansainvälinen ukkometso
8. Älä unohda itseäsi – Kokemuksia rikkaampana olet silti se Jussi, joka haluat olla. Sä et muutu niin ku muut tyypit ennen sua
9. Älä liho – Vaikka ruoka olikin järkyttävän hyvää, jätit safkaa muillekin
10. Terveys ei pettänyt – Alku on vaikuttanut hyvältä olkapäätä lukuunottamatta. Olet ravannut tarpeeksi lääkärissä jo ennen lähtöäsi''

Artisti maksaa

Yllä oleva teksi on itselleni noin 11 kuukautta sitten kirjoittama kirje, jonka sain takasin viime viikolla. Teksti on lähes identtinen alkuperäisen kirjeen kanssa, tosin pieniä yksityiskohtia on sensuroitu yksityisyyden nimissä.

Luettuni kirjeen oloni oli hieman yllättynyt; kirjoitinko minä todella tämän? Rivien välistä huokuu lapsekkaan oloinen, mutta erittäin motivoitunut miehen alun ääni. Tiesin kyllä varttuneeni vuodentakaisesta, mutten osannut odottaa vastaavanlaista kehitystä. Ero perheestä, ystävistä ja kotimaasta on selkeästi vauhdittanut itsenäistymisprosessia, kuten oli osittain tarkoituksenakin.

Tarkastellessani tavoiteittani, voin olla sekä tyytyväinen että pettynyt. Ennen lähtöä tarkoituksenani oli todella oppia korean kieli kiitettävästi. Kuitenkin, en osannut huomioida oppimiseen liittyviä tekijöitä ympäristöstäni, puhumattakaan kielen vaikeusasteesta. Olisin voinut yrittää enemmän, mutta toisaalta annoin enemmän kuin uskalsin odottaa. En voi olla pettynyt itseeni.

Frendiselfie

Usko itseeni on kasvanut kuluvan vuoden aikana, mikä heijastuu myös englannin puhumisessa. Vaikken vieläkään pidä itseäni kovin kummoisena englannin kielen osaajana Suomen taitotasoon verraten, on turha yrittää väittää itselleni olevani paska. Opin uskaltamaan vapaaehtoisvuoteni aikana kokeilemaan asioita, mitä haluan. Opin myös sanomaan ei tarpeen tullen. Se kertonee uskosta itseensä.

Opiskelujeni suunta on löytynyt kuluvien kuukausien aikana. Tiedostin, että minun tulisi hankkia käytännön opintoja kieliopiskelujeni sivussa. Siksi olenkin aloittamassa ympäristötieteiden sivuainekokonaisuutta ensi syksynä. Suunnitelin jopa HOPS:in (henkilökohtainen opintosuunnitelma) oma-alotteisesti. Kirjoitin kyllä ensinmäisenä yliopistovuotenikin eräänlaisen opintosuunnitelman, mutta tuolloin minulla ei rehellisesti ollut harmainta aavistusta tekemisistäni.

Kotona asiat ovat pääsääntöisesti hyvin. Julius pääsi ripille ja Mainostoimisto Poikkeus jatkaa olemassa oloaan. Äitikään ei näytä hukkuneen ikävään. Ystävyyssuhteiden puolesta olisin voinut olla aktiivisempi, mutta aikaero osoittautui ajoittain turhan haasteelliseksi.

Nordic Power

Vuoden aikana sain enemmän ystäviä maailman eri kolkista kuin osasin koskaan kuvitella. Muodostimme muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa omanlaisen perheemme, josta nyt on vaikea luopua. Jos koskaan matkustan Ranskaan, Tanskaan, Sveitsiin, Taiwaniin, Boliviaan, Egyptiin tai palaan vaikkapa takasin Etelä-Koreaan, tiedän, ettei minun tarvitse murehtia majoituksesta.

Mitä tulee terveyteen, kaikki pitäisi olla kunnossa. Lääkärikäynnit tulivat kyllä tutuiksi milloin flunssa, pahoinvoinnin tai päänsäryn vuoksi, mutta onneksi kaikelta vakavalta vältyttiin. Enkä tosiaan myöskään lihonut maittavasta ruuasta huolimatta, päinvastoin. Paikallinen ruokavalio on huomattavan terveellistä, eikä siis ihme, ettei Etelä-Koreassa ylipaino ei ole Suomen tavoin ongelma.

Viimeisenä otan esille vielä kysymyksen persoonani muuttumisesta. Kirjeessäni olin huolestunut, josko en olisikaan enää se sama Jussi kuin lähtiessä. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, ettei paluuta entiseen ole. Uudet kokemukset ympärilläni ovat väkisinkin muuttaneet minua suuntaan jos toiseen, mutta lähinnä hyvässä mielessä. Olen oppinut itsestäni paljon, ja olen pyrkinyt muokkaamaan tapojani parempaan suuntaan. Muutuminen on oleellinen osa kasvamista. 11 kuukautta sitten Koreaan saapui poika, nyt sieltä on palaamassa mies. En näe siinä mitään väärää.

Tämä teksti jäänee todennäköisesti viimeiseksi, jonka kirjoitan Etelä-Koreassa. Kiitokset kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, on ollut työläs, mutta samalla palkitseva kirjoitusurakka kanssanne. Palaamme vielä kertaalleen elokuussa, jolloin kerron paluustani Suomeen. Siihen saakka, näkemiin.

Maradona

Hippopotamus amphibius ja sen päivällinen

Hei ystäväiseni. Ovatko makkarat pihveineen jo hankittu? Entäs se kaasupullo, jonka lupasit täyttää? Niin ja tietysti ne saunavihdat, eihän nyt sauna ilman vihtaa ole mikään sauna. No, nesteytyksestä nyt ei ainakaan pitäisi olla tarvetta muistuttaa. Tänä vuonna otetaankin sitten vain kevyesti, eikös?

Suomalaisille perinteikäs keskikesän juhla eli juhannnus tekee tuloaan. Minun arkeani juhannus ei kuitenkaan liiemmin hetkauta; aamuherätys kello 8.00, josta suunta kohti päiväkotia. Päiväkodista puhuen, en kyllä vieläkään ymmärrä mistä nuo taaperot taikovat kaiken tuon energiansa. Eilisenkin suunnitelmana oli väsyttää juniorit leikkipuistossa ennen lounasta, mutta ainut, joka siellä todellisuudessa väsyi, olin minä. Olen kai tulossa vanhaksi.

Siirappiselfie

Aikaisemmin tänään pitäessäni eläkeläisille suunnattua englannin oppituntia katseeni eksyi seinällä roikkuvaan kalenteriin. Hyvä tavaton, lähdöstäni on kulunut täsmälleen kymmenen kuukautta. Se on kuulkaas ihmiset pitkä aika, johon mahtuu yhtä sun toista. On vaikea käsittää, että kahden kuukauden kuluttua olisi aika palata takaisin Suomeen. Olenhan minä nyt jo hakenut asuntoakin, ilmoittaunut läsnäolevaksi ensi lukuvuodeksi sekä aloittanut pääaineeni opintojen kertaamiset, mutta siis aikuisten oikeasti, KAKSI VAIVAISTA KUUKAUTTA?? Pientä paniikin tynkää on saattanut olla ilmassa, mutta tällä hetkellä fiilis on ihan ok. Totta kai sitä on ehtinyt jo pohtia, että mitä vuodestä on jäänyt käteen, miten käy uusille ystävyyssuhteille tai koska sitä tulee esimerkiksi käymään uudestaan. Tässä kun mielenterveys on ehtinyt käymään vaakalaudalla, ymmärsin, että parempi olla stressaamatta liikoja. Tulevaisuutta ehtii surra myöhemminkin, ja asioilla on ollut tapana järjestyä. Jäitä hattuun poeka.

Pyöräpojat

Noh, mitäshän eriskummallista sitä on ehtinyt tapahtumaan sitten viime blogin, katsotaanpas. Aloitetaan sillä tähdellisimmällä eli kämppiksen synttäreillä. Meidän ranskulla tuli 25 vuotta täyteen, joten pitihän tuota nyt juhlia hieman erikoisemmin kuin pelkillä pullakahveilla. Kiskottuani miehen ylös aamulla sängystä matkasimme yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa Han-joen puistoon eräänlaiselle päiväpiknikille tilaten korealaisten rakastamaa grillattua kanaa paikan päältä. Kävimme siinä samassa sitten myös pyöräilemmässä, sillä alueella sijaisevat maineikkaat pyöräilyreitit aivan joen rannassa kauniine maisemineen. Päivän päätteeksi käväisimme nopeasti vielä Seonyudo saarella, joka sijaitsi aivan metropysäkkimme vieressä. 

Kun ruoka ei maistu

Seuranneella viikonloppuna lounastin korealaisen ystäväni kanssa, joka on tulossa Suomeen ensi syksyksi vaihto-opiskelemaan. Tosin, ei sentään Helsinkiin, mutta Lappeenrantaan. Tiedossa lienee siis lähes varma kulttuurishokki miljoonakaupunki Seoulin jälkeen, mutta kun asenne näyttää olevan kohdillaan, ei ole syytä huoleen. Tämän lisäksi vierailin myös paikallisessa eläintarhassa, tosin puolivahingossa. Bongasin eläintarhoille tyypilliset elefantit, sarvikuonot ja karhut, mutta tiikereiden aitausta lukuun ottamatta häkkien elinolosuhteissa ei ollut liiemm

in kehumisen varaa. Ensi kerralla on parempi jättää vastaavat puolivahingot tekemättä.

Red Devils ja kisakatsomo

Mutta mitenkä tämä ''Maradona'' otsikointi liittyy kesäkuun blogiini millään tavalla? Diego Armando Maradona, argentiinalainen jalkapalloikoni, johdatti maansa maailmanmestaruuteen vuonna 1986, hiljattain kiinnittänyt huomiota käytöksellään Venäjällä... Hetkonen, no tietysti! Viime torstaina neljän vuoden pitkä odotus tuli päätökseensä, kun jalkapallon maailmanmestaruuskisat potkaistiin käytiin Suomen itänaapurissa. Siitä lähtien sitä onkin sitten vietetty luvattoman paljon aikaa television ääressä yhdessä sveitsiläisen huonenaapurin kanssa. Emme kuitenkaan ole yksin kisahuumassamme; Etelä-Korea on tunnettu jalkapallohulluna maana, vaikkei menestystä vuoden 2002 kisojen välieräpaikan jälkeen ole liiemmin herunut. Joka tapauksessa, aina kun Etelä-Korea pelaa MM-kisoissa, koko maa pysähtyy seuraamaan maansa otteita. Siitä hyvänä esimerkkinä viime maanantai, kun Etelä-Korean ensimmäinen kisaottelu Ruotsia vastaan televisioitiin jättimäiseltä ruudulta sekä kaupungintalon että Gwanghwamunin aukion edustalla. Valitettavasti Suomi ei näytä olevan ainoa maa, joka saa Ruotsilta turpiinsa, joten ottelu oli tuloksellisesti pettymys koko kansalle. Tulevana lauantaina odotetaankin parempaa peliä koko joukkueelta. C'mon Red Devils!

Asfalttiprinssi

Mörköjä

Tervehdys Suomen kansa. Mitä kuuluu? Jääkiekossa ei tainnut olla aihetta juhlaan tänäkään vuonna, toista se on länsinaapurissa - 10 maailmanmestaruutta kalpenee kahden rinnalla. Onneksi sentään pitäisi olla lämmin; enää ei tarvitse matkustaa eteläänkään rusketusta metsästämään. Kuuleman mukaan puolustusvoimilla olisi myös edessään säästötoimenpiteitä suurten kalustehankintojen vuoksi, minkä vuoksi puolusministeri esittikin naisten varusmiespalvelun jäädyttämistä. Mielenkiintoistako sanoisin.

Uutiset kantautuvat Koreaankin, tosin viiveellä lukijan omasta aktiviisuudesta johtuen. Joskus oman maan uutiset kiehtovat enemmän, joskus taas vähemmän. Viime aikoina kiinnostus on ollut aikaisempaa runsaampaa. Olisiko mieli kenties jo palaamassa Suomeen? Tiedä häntä. 

Toukokuu on yleisesti tituulerattu Etelä-Korean pidetyimmäksi kuukaudeksi; mahtuuhan kuluvaan kuukauteen yhtä jos toista syytä viettää palkallista vapaapäivää. Hieman yllättäen sain huomata, että vappu eli työläisten juhla kuuluu myös täkäläiseen juhlakalenteriin. Tosin, Korean Amanda jäi lakitta, eivätkä humalaiset opiskelijat varastaneet showta kauppatorilta. Kaiken kaikkiaan juhlapyhä oli hyvin rauhallinen, ja monet kerääntyiväkin vain Han-joen rantaan evästämään itseni mukaan lukien. Seuraavaa vapaapäivää ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä jo seuraavalla viikolla vietimme kansainvälistä lastenpäivää; viikonloppu venähtikin hyvällä verukkeella päivälle pidemmäksi. Viimeisin juhlista, Buddhan syntymäpäivä, osui kuluvan viikon tiistaille. Päivän juhlistaminen tosin aloitettiin jo varhain; kaupunkikuvaa koristi viikkoja etukäteen Buddhan nimeä koristavat lyhdyt, ja kliimaksina toukuuun kahdentenatoistapäivä Seoulin keskustan halki kulki tuhatpäinen Lotus-paraati valokennoineen ja patsaineen.

Näiden kaikkien lomapäivien lisäksi tarhatädit ilmoittivat, ettei Poikkeukselle ole tarvetta tämän viikon keskiviikkona. No, enpä ottanut uutista pahakseni, vaan päätin pakata kamppeeni ja suunnata vuorille vaeltamaan muiden vapaaehtoisten lähtisessä töihin. Eväänäni toimivat suklaalevy ja kaksi kimbap- rullaa (paikallinen sushia-muistuttava riisipötkö, erittäin halpa ja täyteläinen ratkaisu köyhälle kohta-taas-opiskelijalle.) Kello kymmenen aamupäivästä saavuin Etelä-Korean arvostetuimman julkisen yliopiston kampusalueelle (Seoul National University), mikä kirjaimellisesti sijaitsee kyseisen vuoren juurella. Viisituntisen urakkani ensimmäinen taukopaikka oli todennäköisesti vajaa satametriä matalammalla ennen huippua, jossa istahdin kallionkielekkeelle nauttimaan lounastani. En kuitenkaan ollut kauaa yksin, sillä paikallinen korppi ei pitänyt paikkavalinnastani ilmoittaen asiasta kevyesti hiuksiani silitellen. Ymmärsin erheeni ja päätin ottaa jalat alle. Muutama tuhatta askelta myöhemmin huippu saavutettiin 632 metrin korkeudessa. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kiipeämäni vuori, mutta ehdottomasti suosikkini Seoulin tarjonnasta. Huippu tarjosi kattavan näkymän koko kaupungista rakennuksineen ja jokineen. Löydettyäni sopivan syrjäisen kiven istuin aloilleni ja annoin silmieni levätä.

Kaikenkarvaiset ystävämme

Edelle kuvaamassani maisemissa oli helppo unohtaa arjen askareet ja uppoutua syvempiin ajatuksiin. Katsoessani tuota rakennusten betonista viidakkoa sisällini vallitsi kiitollisuus kaikesta, mitä olin saanut tähän asti kokea niin täällä Koreassa kuin elämässäni ylipäätään. Päällimmäisenä kuitenkin mielessä oli kulunut vuosi ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Uskon löytäneeni elämälleni suunnan ja välineet, miten toimia päästäkseni tavoitteisiini. Etelä-Korea oli lumonnut sydämeni, minkä vuoksi päätin palaavani tänne vielä uudestaan pidämmäksi aikaa, todennäköisesti työn perässä. Kuka olisi vielä muutama vuosi sitten arvannut kohtalon tuulten puhaltavan minut tänne tuhansien kilometrien takaa Länsi-Suomen maalaiskylästä? En tiedä, en minä ainakaan. Lapsuusvuosien maalaismaisemat olivat muuttuneet pysyvästi suurkaupunkien vilinään tehden minusta eräänlaisen oman elämäni asfalttiprinssin. Mutta tätä minä halusin; elää ja hengittää maailmaa kun minulla on siihen vielä mahdollisuus.

This is KOREA

Ajatuksiltani havahduttuani katsahdin kelloa ja tuumailin olevan hyvä aika suunnata kohti maanpintaa. Räpsäistyäni viimeisen maisemakuvan suoristin selkäni ja matka kohti alas alkoi. Parin tunnin tallustelun jälkeen saavuin viimeinkin takaisin hotellilla ja voin luvata, että tuota yönä nukuin sikeästi.

Kekkonen ei kuole koskaan

Onnenpotku

Hyvää iltaa lukijayhteisöni. Kirjoitushetkellä olin juuri saanut viikottaisen korean kielen oppitunnin päätökseen; tänään opimme sairastamaan koreaksi. No, tätä sanastoa olisi kaivattu jo aikasemminkin, mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan kuten vanhalla kansalla on tapana sanoa. Tänään minulla on takana kaikinpuolin onnistunut päivä, mikä on mukavaa vaihtelua alakuloisemman jakson jälkeen. Vaihdettuani silmälasini uusiin parisen viikkoa takaperin sain kaupanpäälle yhtäjaksoisen päänsäryn, joka tukki pääkoppani lähes kokonaan; mitään kieltä kun ei tuntunut pystyvän tuottamaan. Tästä johtuen vauhti ei ollut ihan niin päätähuimaava mitä se viime kuussa tuppasi olemaan. Joka tapauksessa kärsittyäni tarpeeksi käväisin samaisella optikolla uudestaan, linssit uudelleenhiottiin ja ongelma on nyt ainakin osittain kadonnut. Itse ostoprosessista haluisin vielä sanoa sen verran, että harvemmin sitä saa lähestoimivia silmälaseja 15 minuutissa ulos alle 50 euron hintaan. Aikas vekkulia sanoisinko.

Korkeakulttuuri puhdituttaa

Huhtikuu on lähestulkoon paketissa, mikä käytännössä tarkoittaa vajaata neljää kuukautta kotiinpaluuseen. Kuluva kuukausi tuntui liitävän jopa aiempia kuukausia nopeammin, johtuen osittain suomalaisten ystävieni viikon kestäneestä visiitistä kuun alkupuoliskolla. Tämänkertaisia vieraitani voisi kuvata värikkäästi puhdasverisiksi maalaisiksi, sillä jokaisen sukujuuret osoittivat samaan suuntaan eli Kankaanpään. Täten asetelma ''paimen ja lampaat'' oli paikoitellen hyvinkin lähellä totuutta. Matkan tavoitteena oli koluta pääkaupunki pääpiirteittän nähtävyyksineen, ruokineen ja elämyksillineen läpi yhdessä viikossa niin hyvin kuin vain suinkin, joten nähtävää todella riitti. Lisäksi kevään vuosittainen kohokohta eli kirsikankukkien kukinta osui sopivasti samaisella viikolle, joten hyödyntäen erinomaista tilaisuutta kukat saatiin myös koettua. Kuitenkin, matkustaessa kaikki ei aina mene aina suunnitelmien mukaan, se tuli kyllä huomattua tuona viikkona, mutta kaikista kommelluksista huolimatta viikko tarjosi mieleenpainuvan reissun jokaiselle. Itselleni tärkeintä oli läheisten ystävieni jälleennäkeminen, mikä sai minut ymmärtämään, kuinka hienoja ihmisiä ympärilläni todella on. Koira kiittää.

Lehmänlanta haisee

Viime aikoina olen huomannut miettiväni paljon erilaisia asioita; en vain kotiinpaluuta, vaan elämääni yleensä. Mikä on se suunta, johon olen kulkemassa verrattaen siihen, mihin haluaisin kulkea. Koulutus, työllistyminen, maailmakatsomus, moraali, etiikka.. Paljon kysymyksiä vailla vastauksia. Olen pohtinut myös omaa käyttäytymistäni. Olen iältäni vielä nuori, joten minun on ollut helppo tuudittautua ajatukseen huolettomasta nuorukaisesta, joka oppii kun ikää karttuu. Kuitenkin, koska sitä sitten on ''kypsä'', jos näin antaa olettaa? Eräs ystäväni toteamus sai minut miettimään asiaa toisin. ''Ikä on vain numero'', hän kertoi. Uskon, että tällä lausahduksella olisi merkitystä meidän jokaisen arkea ajatellen, kuten myös seuraavalla; ''Älä välitä, mitä muut ajattelevat. Tee se, mikä on oikein.'' Yksinkertaisia elämänohjeita, joita noudattamalla pääsee pitkälle. 

Vähän erilaisempi kissa

Ennen kuin sisäinen humanistini pääsee enempää valloilleen, kevennetään tekstiä avaamalla tämänkertaisen otsikon taustaa. Lähestulkoon viikko sitten, seisoskelin metrossa päätepysäkkiäni odotellen kun vaunuun astui vanhempi herrasmies kävelkeppiään kataen. Hetken minua silmäiltyään kyseinen mieshenkilö viittoi minulle ja kysäisi kotimaatani. ''Finland'', vastasin hiukan epäröiden. Hetkessä miehen katse kirkastui ja ääntään korottaen hän tokaisi takaisin; ''Aaa, Finland! KEKKONEN, KEKKONEN!'' Edesmennyt presidenttimme teki lähtemättömän vaikutuksen aina idässä saakka. Enemmittä puheitta, toukokuuta odotellessa!

Parasta aikaa

Yksi ei kuulu joukkoon

Tervehdys kansa. Taas on yksi kuukausi kulunut viime kerrasta, mikä on oiva esimerkki ajan liiitämisestä kuin siivillä. Enää vajaa viisi kuukautta ja poika saunoo kotonaan, on se kyllä hurja ajatus. Kulunut kuukausi on valehtematta ollut yksi reissun positiivisimmasta ellei positiivisin; se heijastunee kotisohvillekin pelkästään otsikointia tarkastellen. Anssiahan tässä jälleen lainataan, mutta mitä väliä – fiilis on vaan niin hyvä.

Pallot pomppii Koreassakin

Mistä tämä poikkeuksellinen riemu sitten juontaa juurensa? No, aloitetaan siitä tyypillisimmästä selityksestä eli vuodenajasta. Aamu ei vain voi alkaa huonosti, kun verhoja avatesssa huoneeseen hiipii auringon tuoma lempeä valkeus. Kevät on lopulta tullut jäädäkseen alkukuun takapakista ylipäästyään - talvitakille se on tietenkin karvas pettymys. Pienenä miinuksena nykyiseen säätilaan todettakoon, että Korean kevään ilmassa on tällä hetkellä ripaus muutakin kuin kevättä; jokakeväinen ''yellow dust'' eli kauniisti suomennettuna ''keltainen pöly'' (kiitos wikipedia) on parhaimmillaan pahimillaan, joten kasvosuojan käyttö on terveyden kannalta viisasta.

Keittiöapulainen hoitaa

Vapaa-ajan monipuolistumisella on selkeä osuutensa positiivisessa maaliskuussani. Talven synkkinä iltoina sitä tuppasi turhan herkästi jämähtään hotellilleen töiden pääteeksi ilman sen produktiiisempaa päämäärää. Kuluva kuukausi oli tästä selkeä poikkeus, sillä viikoloput mukaan lukien en juuri muista viettäneeni tylsiä päiviä. Tämä johtunee laajentuneesta ystäväpiiristäni, joka ei suonut hukatuille hetkille tilaa. Jollei päivä kulunut rakkaan ranskuni kanssa, vietettiin se sveitsiläisten, tanskalaisten tai sitten paikallisten kanssa. On sitä myös päivällistetty egyptiläisen muusikon kanssa keskustellen muun muassa japanilaisesta kulttuurista, islamista tai erimerkiksi Yhdysvaltojen aseenkantolupapolitiikasta. Uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen on mahtavaa.

Haruka ja turistipose

Töissäkin on entistä antoisampaa. Vaikka parannettavaa toki vielä on, olen muiden ohella oppinut arvostamaan työpanostani uudella tavalla. Työskentelen sitten päiväkodissa tai kehitysvammaisten parissa, tiedän itselläni olevan oma tärkeä paikka työyhteisössä. On aina suuri ilo huomata, kun tekemisesi saa muut hymyilemään. Kollegatkin toimistosta uskaltavat nykyään hiukan jutella pelottavalle ulkomaalaiselle. Huomenna sitä pääseekin taas temmeltämään mukuloiden kanssa, tiedossa tapahtumarikas päivä.

Kielestä ja sen oppimisesta on moneen otteeseen aiemmin ollut puhe, olkoon siis nytkin. Rehellisyyden nimissä on todettava, että korean kieli kaikkien koukeroineen on osoittanut odotettua hankalammaksi. Ennen lähtöä haaveenani oli, että vuoden visiitti kohdemaassa takaisi sujuvan kielitaidon kotiin palatessaan. Ei se kuitenkaan tule niin menevään; puhumme kuitenkin itämaisesta kielestä, joka jo pelkästään kirjoitusmerkkejä tarkastellen poikkeaa täysin omasta äidinkielestämme. Vapaaehtoistyö ei myöskään suo samanlaisia lähtökohtia kielen opiskeluun kuin esimerkiksi vaihto-opiskelu, mikä lisää haastetta entisestään. Näihin faktoihin nojaten onkin hyvä laskea omia odotuksiaan olemallla hiukan rennompi itseään kohtaan, kieli kun ei ollut ainoa syy tänne tulemiseen. Joka tapauksessa positiivisen maaliskuun valossa on huomautettava, kuinka erityisesti kuulonymmärtäminen on kehittynyt pienessä ajassa harppauksen eteenpäin. Tästä jatketaan.

Älä syö palikoita

Kuukausien käydessä vähiin on sitä pakonomaisestikin alkanut jo miettimään, että mitä sitten kun palaa. Vajaa viisi kuukautta on käytännössä todella pieni aika, joten tiedän paluun koittavan pian; ehkä myös siksi olen niin positiivinen. En halaja karata täältä etuajassa, en totta maar, mutta vuoden tullessa mittariin on mukava tulla takaisin kotiin. On hauska päästä jatkamaan pääaineopintojaan lisäten kokonaisuuteen toivon mukaan myös korean kielen opinnot. Oma kämppäkin yksityisyyksineen on ehtinyt käydä mielessä, lienee viisasta pistää hakemuksia eteenpäin ensi kuussa. Ja jos vaikka fyssari Raukola leipoisi tästä miehestä vielä aktiivisesti urheilevan nuoren miehen näiden rikkinäisten vuosien jälkeen, minulla on monta syytä odottaa kotiinpaluuta lämpimin mielin.

Mutta ei nyt kiirehditä asioiden edelle. Minulla on maailmanvalloitustani vielä muutama kuukausi jäljellä, joten on syytä ottaa kaikki ilo irti jokaisesta sen suomasta hetkestä. Lompakkohan tässä itkee, mutta itkeköön. Elän tällä hetkellä sitä parasta aikaa, mitä otsikkokin povaa. Minulla on juuri nyt hyvä olla.

Kevät tulee

Tuttuja morjestaas

Vastuuta on vältelty tarpeeksi pitkään. On aika tarttua härkää sarvista, kääriä hihat ja ryhtyä väsäämään vuoden toista blogipostausta. Kyllä se aina tuntuu olevan niin kauhia työmaa saada aloitetuksi, hyi sinua Jussi!

Tämänkertaisen otsikon innoittajana toimii Keravan oma kultakurkku Anssi Kela, joka tuppaa säilyttämään paikkansa kestosuosikkien joukossa vuodesta toiseen maasta riippumatta. Viime viikonloppuna pihalle suunnatessani jouduin hetken pohtimaan, astuinko oikeasta ovesta ulos; pakkanen oli poissa ja aurinko suorastaan sokaisi silmäni. Lämpömittaria tarkastellessani elohopea oli kiivennyt 10° C paremmalle puolelle, mikä oli nähtävänä pienenä muutoksena edellisen viikon talvikeleihin. Anssi taitaa olla oikeassa – kevät todellakin tulee.

Fast and Furious

Helmikuu oli monella tapaa tapahtumarikas kuukausi. Ensinnä mieleen tulee tietenkin Pyeongchang ja talviolympialaiset. Todettakoon tähän heti alkuunsa, että EN, en käynyt paikanpäällä seuraamassa kisoja, vaan muiden maallisten tapaan seurasin kisani kotikatsomosta käsin. Syynä tähän yksinkertaisesti budjekti, sillä pelkästään yksi päivä päänäyttämöllä olisi nakertanut jo ennestään kaltoin kohdeltua tiliäni epämielyttävällä tavalla. Kompromissin omaisesti päätin siis tyytyä vanhaan ystävääni televisioon, mikä osoittautui virheeksi useammin kuin kerran. Nimittäin, paikallisia ei liiemmin hiihto tai nyt ylipäätään mikään muu kuin se perhanan pikaluistelu kiinnostanut, minkä vuoksi muiden lajien lähetykset useimmiten laiminlyöntiin totaalisesti. Asiaa ei helpottanut Yleareenan käytäntö olla välittämättä lähetyksiä vieraisiin maihin, joten erityiskiitokset siitä eteenpäin. Epätoivon partaalla parhaaksi ratkaisuksi osoittautuikin soittaa videopuhelu Suomeen, jossa vastaanottava osapuoli käänsi puhelimensa kameran television suuntaisesti ja tadaa, siinä se on. 

Olympialaisten johdosta asumisessamme tapahtui muutoksia. Kaiken kaikkiaan tilanne on minulle vielä hieman epäselvä, mutta siis Saksan olympiajoukkueen eräänlainen nuorisotiimi saapui hotellillemme häätäen meidät kahdeksi viikoksi huoneistamme. Joukkue oli kyllä tehnyt hotellivarauksensa vuoden etukäteen, mutta sattumoisin hotellin johto oli unohtanut jakaa kyseisen informaation meille asukkaille. Noin kuukauden varoitusajalle pakkasimme roinamme ja suuntasimme läheiseen majataloon. Henkilökohtaisesti muutto ei ollut itselleni ollenkaan niin rankka kuin monelle muulle paikalliselle kavereilleni – johtuen tosin todennäköisesti siitä, että majatalon keittiöstä löytyi moccamasteri kaikkine herkkuineen. 

Se ainut kerta, kun hiihto korealaisia kiinnosti

Evakkoviikkojen jälkeen seurasikin sitten uusia mullistuksia, kun kolme uutta vapaaehtoista saapui kuuden kuukauden mittaiselle Korean visiitilleen. Uusi yhteiselomme startattiin kolmen päivän mittaisella ''perehdytysleirillä'', joka kantoi meille kokeneimmille nimeä ''midcamp.'' Tuttuun tapaan leiripaikkana toimi tuo samainen leirintäalue, jossa aloitimme taipaleemme puolisen vuotta sitten. Tällä kertaa vain emme jakaneetkaan miesten huonetta ranskun kanssa keskenämme, sillä uusista tulokkaista kaksi sattui olemaan saman sukupuolen edustajia. No, saimmepahan sukupuolijakaumaa hiuman tasoitettua, mutta kyllä me oltiais kahestaaki pärjätty... Lopulta leiri saatiin pakettiin ja paluumuutto hotellille alkoi.

LotteWorldissä on tunnelmaa

Mutta ei nyt unohdeta sitä helmikuun tärkeintä merkkipäivää eli synttäreitäni. Virallinen syntymäpäiväni osui tällä kertaa perjantaille, mikä sattui olemaan myös kiinalaisen uudenvuoden päivä. Työtoverini päiväkodista päätti yllättää minut ja kutsui minut viettämään päivän Seoulin suurimmassa huvipuistossa, LotteWorldissa, yhdessä hänen perheensä kanssa. Päivä oli kaikinpuolin elämyksellinen, mutta myös kuluttava, sillä kahdeksantuntinen kolmen poikalapsen kanssa vaati veronsa. Kuitenkin, suuri kiitos jälleen tälle poppoolle. Mutta eivät vapaaehtoisetkaan minua unohtaneet; seuraavana päivä vietettiin yhdessä päivällisen ja luistelun yhteydessä. Ja totta kai, synttärikakku kuului ohjelmaan. Kaksikymmentäkaksivuotta tuli mittariin erilaisemmissa maisemissa, sanoisin ettei vielä ei aihetta ikäkriisiin.

Näissä fiiliksissä eteenpäin-